UUDISRAKENTAMINEN


• Perustukset • Omakotitalot • Muuraustyöt • Tasoitetyöt •

• Autotallit, katokset ja varastot • Sisä- ja ulkopinnat • Vedeneristykset • LVIS •

• Talopakettien pystytykset ja pystytyksen jälkeiset työt •


Teemme koteja, joissa on hyvä asua. Oma koti on meille monelle unelma, jonka suunnittelemiseen ja toteutukseen panostetaan. Meidän tehtävämme on tehdä haaveista ja unelmista totta. Rauma ja Etelä-Satakunta ovat toiminta-aluettamme, teemme uudiskohteita pientaloista hirsihuviloihin, autotalleista erilaisiin piharakennuksiin asiakkaan toiveiden mukaisesti 20 vuoden kokemuksella anturasta kattoon.

Rakennamme sekä puu- että kivitalot ja muut omakotirakentamiseen liittyviä rakennelmat kuten autotallit ja katokset.

Palvelumme kattaa niin pitkästä tavarasta rakentamisen kuin talopakettien pystytykset, myös ne paketeista puuttuvat työosuudet. Meillä märkätilojen vedeneritykset tekee aina märkätilojen vedenerityssertifaatin omaava henkilö.

Meille on tärkeää varmistaa uudisrakentamisen etenevän määräysten mukaisesti, kuten myös siitä, että työmaalla käytetään hyväksyttyjä, oikeita ja laadukkaita materiaaleja.

Teemme uudisrakennusta myös yrityksille sekä julkisille tahoille.

Meille laatu on ykkösasia. Me rakennamme pitkälle tulevaisuuteen.


KORJAUSRAKENTAMINEN


• Kattosaneeraukset • Julkisivusaneeraukset • Sisäsaneeraukset •

• Muut saneeraukset •


Olemme kokenut saneeraja ja toimimme sujuvasti kaikenlaisissa kohteissa Rauman seutukunta toiminta-alueena. Saneeraamme niin huoneistot, rakennukset, toimistot, ravintolat kuin märkätilatkin ammattimaisella osaamisella Raumalla, Eurassa, Eurajoella ja Säkylän alueilla

Korjausrakentamisessa meillä on käytössämme hyvä ja huolellinen pölynhallinta. Jätteiden lajittelu vastaa nykypäivän vaatimuksia.

Vahinkosaneeraus ja lisävahinkojen ennaltaehkäisy on eräs erityisosaamisemme (vakuutusyhtiöt).

Tarkistamme saneerauksen yhteydessä aina myös nähtävillä olevat kosteusvauriot sekä mahdolliset ilmanvaihdolliset ongelmat.

Vahinkosaneeraus ja lisävahinkojen ennaltaehkäisy on eräs erityisosaamisemme (vakuutusyhtiöt).

Tarpeen vaatiessa kauttamme järjestyvät myös erikoisammattiosaajien palvelut, kuten esimerkiksi kosteuskartoitus tai rakennesuunnittelu, joten asiakkaan ei tarvitse näitäkään itse järjestellä.

Tarpeen vaatiessa kauttamme järjestyvät myös erikoisammattiosaajien palvelut, kuten esimerkiksi kosteuskartoitus tai rakennesuunnittelu, joten asiakkaan ei tarvitse näitäkään itse järjestellä.


MUISTA MYÖS, ETTÄ KOTITALOUSVÄHENNYKSELLÄ SÄÄSTÄT SELVÄÄ RAHAA.

Maksimivähennyksen eli 2 400 euron vähennyksen saa, jos vuonna 2016 ostaa yritykseltä palveluja, jossa työn osuus on yhteensä noin 5 555 euroa [(5 555 x 45 %) - 100) = 2 399,75]. Vähennysoikeus on 45 % työn osuudesta. Puolisoiden maksimivähennys 4 800 euroa.

Lue lisää kotitalousvähennyksestä osoitteesta Vero.fi


TOIMITILARAKENTAMINEN


Korkea työn laatu ja asiakkaiden kokonaisvaltainen palveleminen ovat toimintamme kulmakiviä. Mikäli yrityksenne tarvitsee apua toimitilojen saneerauksessa, olemme valmiita auttamaan toteutuksessa.

Rakennamme ja remontoimme myös eri kokoisia liikehuoneistoja Raumalla ja Etelä- Satakunnan alueella. Liike- ja toimitilarakentamisessa tarjoamme kokonaisvaltaisen projektiratkaisun asiakkaan tarpeet huomioiden. Lämpimät ja kylmät hallit, sekä varastot ja katokset ovat oleellinen osa rakentamispalveluitamme.


TALON POHJAT JA PERUSTUSTYÖT


Meillä on kokemusta eri kokoisten rakennusten pohjatöistä ja perustuksista. Tyypillisiä kohteitamme ovat omakotitalot, kesämökit, -huvilat, hallit sekä piharakennukset. Hoidamme kaikki pohjatöihin ja perustuksiin liittyvät työt aina maanrakennustöistä betonivaluun, harkkojen muuraukseen ja muihin rakennustöihin, myös maa-ainestoimitukset Rauman seutukunnan alueella. Meidän avullamme suoriudut koko perustusurakasta ilman ylimääräistä huolenpitoa.

halli